27 Sept 2013

293. Viikkokatsaus

Huh kun tämäkin viikko meni vauhdilla. Toisaalta, vauhti tuntuu vielä kovemmalta nyt, kun on noita aktiviteetteja.

Maanantaina aamu alkoi kuntosalin kautta.
Tiistaina töitten jälkeen vesizumbaan.
Keskiviikkona kitaratunnit.
Torstaina töihn kuntosalin kautta.
Tänään perjantaina vielä sama homma, eli salille ensin ja sitten vasta duuniin.

Näiden lisäksi olen käynyt keskimäärin joka toinen päivä viemässä ison kassillisen kamaa kirpparipöytään (siellä onneksi kauppa käy hyvin) ja siihenkin menee kaikkinensa aikaa joka kerta jokunen tunti, kun täytyy kerätä tavarat, sitten siistiä ja hinnoitella ne. Sitten on vielä sällin kuskaukset oikeastaan joka ilta johonkin: vpk:hon tai kaverin tykö.

Vapaa-aika, mitä se on?

Alkuviikosta sain hämmentävää postia Ameriikasta. En tajunnut yhtään, miksi ihminen, josta en ollut ikinä kuullutkaan, lähetti minulle atc-kortin ja puhui jostain projektista. Pää sauhuten mietin, olenko huomaamattani ilmoittautunut johonkin mukaan ja kenelle olen jättänyt kortin lähettämättä jnejnejne, kunnes menin vierailulle kirjeessä mainittuun blogiin ja asia selvisi. Ihana ruotsalainen atc-vaihtoystäväni Sussie oli minut ilmiantanut tämän Trishan projektiin (kiitos siitä!). Mistä projektissa sitten oli kyse? Trishan kunnianhimoisena tavoitteena on lähettää atc-kortti jokaiseen maailman maahan vuonna 2013 ja minä sain Sussien ansiosta kunnian olla se suomalainen, jolle kortti tuli.



Lähetin tänään Trishalle kiitoskortin, vaikkei hän sellaista odottanut eikä edellyttänyt, mutta onhan se nyt mukava pistää paluupostiakin menemään! Minulla oli passelisti työn alla kuvansiirtoaineella kankaalle siirretyn geisha-kuvan työstö atc-kortiksi, joten viimeistelin kortin, joka on tänään lähtenyt soutuvenheellä kohti uutta mannerta. Ihanaa, kun ihmiset haluavat ja jaksavat ventovieraita ilahduttaa noin yllättävillä ja kekseliäillä tavoilla. Ison hymyn viikkooni toi tuo yllätys!



6 comments:

  1. Wau. Upean kortin olet saanutkin.

    Ihanaa viikonloppua sinulle

    ReplyDelete
  2. Eikös vaan! Samoin hyvää viikonloppua!

    ReplyDelete
  3. Tatsi, I am so glad you liked the card! I am sorry for the confusion, and glad that you figured out what was going on. Sussie is one of my long-time blogging friends, and I always enjoy visiting with her, so when she suggested your name, of course I said yes. She chose that partcular card especially for you from the gallery. I am looking forward to receiving the beautiful card you made, that was very kind of you, and I appreciate your thoughtfulness. (This comment was made using google translate, so it may sound odd.)

    Tatsi, olen niin iloinen pidit kortti! Olen pahoillani sekaannusta, ja iloinen, että olet tajunnut, mitä oli tekeillä. Sussie on yksi minun pitkäaikainen bloggaaminen ystäviä, ja olen aina nauttia vierailevien hänen kanssaan, joten kun hän ehdotti nimesi, tietenkin sanoin kyllä​​. Hän valitsi että partcular kortti erityisesti sinua lehteriltä. Odotan innolla saavansa kaunis kortti teit, että oli erittäin ystävällistä, ja arvostan huomaavaisuutta. (Tämä kommentti on tehty käyttäen Google Translate, joten se voi kuulostaa oudolta.)

    ReplyDelete
  4. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  5. Oh, wow, Trisha, and I had no idea. Sussie sure knows how to surprise people - in the best possible way! Can't thank her enough of this, it was so much fun!

    ReplyDelete
  6. Tack Tatsi för att du inte blev arg. ;)
    Man ska ju inte dela ut folks adresser hur som helst men jag tänkte att du tycker ju verkligen om ATC-kort så det kan ju inte vara så farligt om jag ger dig en liten Surprise! ;D

    Hoppas att allt är bra med dig!
    Här har det varit och är fortfarande turbulent i och med min dotters sjukdom men det ska nog bli bra till slut.

    Väntar på inspiration och hoppas komma igång med kortmakeriet igen. Det var en glädje att titta in här och tittade även in hos Ansku.

    Tänk vad det var roligt med Skinny-card-utmaningarna du hade... :)

    Ha det nu jättebra till nästa gång!
    Kram
    Sussie!

    ReplyDelete

Kommentoi: