21 Sept 2009

139. Sisu kotiutuu

Sisu (alunperin Anne mutta kun olikin poika, nimi on jo kertaalleen jouduttu miettimään uusiksi), joka näyttäisi nyt saavan lopulliseksi nimekseen Zorro, on nyt viikon ollut uudessa kodissaan ja kotiutuminen vaikuttaa sujuneen tosi hienosti. Uusi ottoveli Niko on ottanut tehtäväkseen niin kouluttaa kuin helliäkin yllätyksenä saamaansa pikkuveljeä ja Zorro tuntuu nauttivan elämästään.

Pojilla on esimerkiksi kaksi tasan samanlaista sänkyä vierekkäin, mutta yhdestä ja samasta ne aina kuulemma löytää ja helppohan tuo on uskoa, kun tällainen näky oli meitä vastassa eilen sunnuntaina, kun pistäydyimme kyläilemässä:

Zorro pesee Nikoa

Miten niin ahdasta???

Uni voittaa pienen kulkijan

On kyllä suloinen näky! Ainoa, mistä Niko ei erityisemmin tykkää, on se, kun Zorro hamuaa tissille vanhasta tottumuksesta...

Elvis viettää päivät rauhallisissa merkeissä emäntänsä opiskellessa ja varmaan vetää sikeitä päivät pitkät, koska energiaa kuuluu riittävän iltaisin ja öisin. Emäntänsä harkitsi jo kaverin hankkimista jottei Elvis olisi niin hänen seuransa perään keskellä yötä.

Maikkelin nimi vääntyi Mikki-muotoon uudessa kodissa ja sieltä tulevissa viesteissä on epäilty Mikin olevan entinen rakennusurakoitsija, kun tapetteja uusii kovaa vauhtia ja kaivaa hiekkalaatikkoon sen verran mittavaa monttua, että enin osa hiekoista on lattialla. No, Maikkeli oli taitava näissä puuhissa jo hyvin pienenä kisuna.

Mambo ja Kyösti (eli Jacques) tässä vielä nurkissa pyörivät mutta eipä noista enää kovin kaksista hyörinää saa aikaiseksi.

Kuinka pitkästyttävää!!!

Kyösti jää nyt sitten meille, Mamboa pitäisi lähteä viemään uuteen kotiin perjantaina.

Yksi kortti vielä tähän loppuun, mutta on siinäkin kissoja (Kyösti ja Sisu) :D Skinny internet-aiheesta otsikolla "The WorldWideHighway"

Skinnykortti on kooltaan 3 x 5 tuumaa
...

4 comments:

  1. Täälläkää ei ol kissat lisääntyny...Sääki voisit nyt varmaa taas ruvet ajaa sitä live-tapaamist..josset ol enää lauantaisi töis...tai tiekkös jottaa paikkaa mis vois pyhän kokkoontuu... jokapaikas o aika hiljast..tääl...

    ReplyDelete
  2. Oikasu, oikasu..jos Alice luet tän, ni sori..tost saa iha väärä käsitykse..sitä vaa o nii malttamaton ;DD

    ReplyDelete
  3. Vilken underbar läsning om de små katterna och så gulliga bilder! Jag kommer ihåg när de hade så stora öron i jämförelse med kroppen... :D
    Din Skinny visar vägen ut i livet... Vackert kort.
    Ha det så bra! :)

    ReplyDelete
  4. Pisti sul aattelemise aihet..blogiini. Vilase, ei ol pakko..emmää näit yleensä

    ReplyDelete

Kommentoi: