6 Jun 2009

106. Peltirasian tuunausta ynnä muita sattumuksia

Pajan Artin tämänkertainen haaste olikin mukavan haasteellinen :D Ensin meinasi iskeä paniikki, että mistä joku passeli rasia, mutta muistin sitten kuitenkin melko pian, että ostin kerran kirpparilta tällaisen rasian justiinsakin tuunaustarkoituksessa, joten aihio-ongelma oli ratkaistu.




Rasia piti tuunata keittiö-aiheiseksi ja siinä on taas asia, jota tosi harvoin askarteluissa sivuan. Tästä nyt tuli sen verran keittiöaiheinen, että kehtaan sillä nippanappa haasteeseen osallistua.

Alkoholimusteella pohjustettu
Krakleerausainetta väliin ja valkoinen maali päälle
Lintu on netistä tulostettu kuva
Kahvikuppi on servetistä

Kierros puutarhassa kertoo omaa kieltään: kesä etenee hurjaa vauhtia!

Pian saadaan omenoita
Kullero on syntymäpäivälahja viiden vuoden takaa :D

Mollalle koitetaan tätä pesälaatikoksi markkinoida, aika näyttää kuinka käy :D

*raaps, raaps*

Mollalla on ollut vähän huonoa tuuria matkassa viime päivinä. Ensin todettiin, että sillä on matoja, pakko antaa matokuuri vaikka tiineenä onkin. Kun tuo ongelma näytti olevan hoidossa, totesin yhtenä iltana, olisko ollut keskiviikkona, että sille oli ilmestynyt tissi (se oli siis samanlainen kuin Mollan omat nisät tällä hetkellä kun ovat turvoksissa) keskelle päätä ja lähempi tarkastelu *yök,yök,yök* osoitti, että sen raukan päähän oli tarttunut punkki. Onneksi tuli joskus taannoin ostettua punkkipihdit, nyt niillä oli ensimmäistä kertaa käyttöä. Oli se niin piukassa, että millään hampulivehkeillä ei olisi saanut kyllä vedettyä pois. Päänahka venyi mukana, vaikka tytär piti kissan päästä kiinni melko tiukkaan. *yök,yök,yök* se oli I-L-J-E-T-T-Ä-V-Ä !!! En ole ennen punkkia elävänä nähnytkään ja toivon totisesti, ettei toista kertaa tartte katsella.

7 comments:

  1. Kyllähän tuo keittiöaiheesta käy vallan mainiosti.Siinä on harakka keräillyt jonkun ruokailuvälineet pesäänsä :) Hauska yksityiskohta!
    Kiitos osallistumisesta.
    Punkeista puheenollen; eilen illalla kun tulin saunasta,luulin että joku raapale sulosääressäni,mutta sitten sitä rupesin paremmin tutkailemaan,niin punkki se olikin. Ei ollut vielä ehtinyt imemispuuhiin kun kroppa oli aivan littana.Mutta tiukasti oli kiinni ja ympäristö heleän punainen ja arka. Pinseteillä sitä siitä irrottelin ja tietysti se katkesi enkä saanut kaikkea pois.Näyttää kuitenkin rauhoittuneen ja punotus on melkein hävinnyt.Inhottava otus:((((

    ReplyDelete
  2. Hieno rasia!

    Noista punkeista; meillä on ollut koirissa kymmeniä punkkeja :o( ja olen todennut parhaimmaksi sellasen Frontline-liuoksen niiden ehkäisyssä. Sitä vissiin myydään kissoillekin.
    Meillä on mökillä tosi paljon punkkeja, meillä ihmisillä on ne punkkirokotuksetkin otettuna sen puutiaisaivokuumeen varalta. Itse olen todennut, että punkkipihdit ovat turhat (huonot), tavalliset pinsetit on parhaimmat. Sitä punkkia täytyy vähän kiertää kun sitä irrottaa, lähtee paremmin ja suuremmalla todennäköisyydellä kokonaisena. On ne kyllä ällöjä!

    ReplyDelete
  3. Oii, minusta tuo rasia on upea. Niin hassunhauska tuon linnun pesä varastettuine ruokailuvälineineen ja krakleeraus on jännä juttu.

    ReplyDelete
  4. Oih, Teillä näkyy olevan myös komia masuinen asukki ;)

    Mä pistän kanssa Artulle tuota Frontlinea (Expotti ei sovi, eikä pannat) ja sitä myydään myös kisuille (tutkailin apteekissa..) Pitänee ehkäpä sitten joskus ostaa noille meitinkin neideille.. Mutta noi punkit on KAMALIA! Parikertaa olen sellaista repinyt irti.. YKÖ! Miten joku voikin olla niin iljettävää!!!??

    ReplyDelete
  5. Hienon rasia sait aikasex. Noi punkit hui..onnex mein koirul ei ollu ko yks elämäns aikan. Sen väänsin kynsil irti. Sanovat jot ne pitäs polttaa..ei meinaa kuol millää hyh..;)

    ReplyDelete
  6. Lapsuudessa en muista edes nähneeni punkkia, nyt niitä on kymmenittäin kissoissa ja koirissa viikottain. =/ Inhottavia otuksia. Ja itse olen borrelioosinkin pitänyt... Raju tauti, mutta onneksi ei ollut ko.punkissa vasta aineita. Minä kokoajan tutkailen meidän Miina-kissan masua ja kissa on sen näköinen, että taaaaaasko se tulee kokeilemaan. En ole vielä liikettä tuntenut...

    ReplyDelete
  7. 12.6. punkkipäivitys. Äsken löysin Mollan korvasta punkin ja kiskoin sen pois - hyääääähhhh!!! Eikä se ole edes ollut ulkona enää noin viikkoon, miten se nyt vasta silmään pisti ?!?!

    Masussa liikkeet tuntuvat jo tosi hyvin ja vilkkaasti, melko varmaa on, että taputuksen saat vastaasi jos hellästi masua vasten kätesi laitat. Edellispäivänä tuntui ensimmäistä kertaa, kovasti ovat lisääntyneet ja voimistuneet jo kahdessa päivässä. Tuli mieleen tänään, että tilasin sellaisen whiskas-pentupaketin joskus silloin kun tähän tultiin ja Otto ystäväksemme saatiin, pitäis kaivaa se esille, siinä oli joku kirjanen mukana aiheesta. Siinä vois olla meille passelia tietoa nyt.

    Tatsi ite

    ReplyDelete

Kommentoi: