1 Nov 2009

142. Harvinaisen tehokas viikonloppu

Tämä on kohta niinku siinä entisessä mainoksessa. "Tuolta se tuli ja tuonne se meni" sanoi muija jossain vakuutusyhtiön mainoksessa kun hirvi oli hypännyt talon ikkunasta sisään. Samanlainen fiilis on tämänkin viikonlopun kanssa. Tuli ja meni eikä oikein ehtinyt huomata mitä tapahtui. Tosin tänä kohta päättyvänä viikonloppuna sain tehtyä monenlaista :D ja se on positiivista huomata tässä vaiheessa iltaa.

Aloitan kuitenkin keskiviikon saldosta. Mullahan on ollut kansalaisopistossa sellainen askartelukurssi tässä syksyn mittaan (lienen ehkä maininnut aiemminkin?) ja tällä viikolla oli aiheena jouluaskartelu. Sinooperin jouluideavihkosesta sattui silmiin puurasiaan 3d-kuvasta tehty jouluseimi ja se tuntui juurikin mukavan toteutuskelpoiselta idealta. Itse tein mallin valmiiksi jo alkuviikosta kun olen todennut, että en siellä kurssi-illan aikana mitään valmista saa aikaiseksi kuitenkaan ja täytyy olla näytettävänä lopputuote, jotta kurssilaiset tietävät, mihin pyritään.





Nyt siis viikonlopun aikana olen saanut paitsi siivottua myös askarreltua mikä on jo sinällään saavutus, koko syksy on mennyt tosi vähillä askarteluilla. Flickrissä sain postia, jossa atc-joulukalenteriin haettiin osallistujia ja idea tuntui sen verran houkuttelevalta, että ilmoittauduin samantien mukaan ja siltä seisomalta myös aloin suunnitella korttia, joka hahmottuikin hetkessä valmiiksi asti.

Viikonlopun aikana olen tehnyt nyt 24 SAMANLAISTA atc-korttia (korttien ei ollut pakko olla samanlaisia, mutta niissä piti kaikissa käyttää samaa, itse valitsemaansa kuvaa) niin viittä vaille valmiiksi, että jokusista puuttuu vielä tuo latinankielinen teksti, jonka käsin niihin kirjoitan (väsyneenä ei kannata alkaa sählätä ettei pilaa kortteja............), muutoin kortti on leimailtu ja toiseen alanurkkaan tehty kultajauheella embossaus. Näitä ei saa näyttää flickrissä, mutta sieltä ei täällä blogissa juuri kukaan käy, joten uskallan kortin tänne laittaa näytille. Valitsin 9. päivän koska se on 20-vuotishääpäivämme, ajattelin, että sitten kaikki tavallaan juhlivat kanssamme, kun saavat silloin avata minun kuoreni :D



Tämän lisäksi olen raivannut sekä keittiötä että olohuonetta ja vaihtanut verhot ja pessyt ikkunat näihin molempiin ja pessyt noin seitsemän koneellista pyykkiä (verhot tietty menivät pyykkiin ja lisäsivät sitä muutamalla koneellisella vielä entisestäänkin).

Lisää näin antoisia päiviä, kiitos. Kyöstikin voi hyvin, älkää motkottako, kun en ole laittanut kissakuvia. Kyllä niitäkin taas tulee :D
...

3 comments:

  1. hienoi on...
    Ja MUN nimipäivä myös :D

    ReplyDelete
  2. Mutta missä on kisukuvat, möy.

    ReplyDelete
  3. Hieno talli. Kui mont korttii siel on? onko joku valoki?

    ReplyDelete

Kommentoi: